Europassa merkkejä ydinvoiman uudesta tulemisesta

Pitkään jatkunut uusien ydinvoimainvestointien lama Euroopassa on nyt taittumassa. Suomi on tässä suhteessa edelläkävijä, koska olemme ensimmäinen maa, jossa investointipäätös on tehty Kioton sopimuksen solmimisen jälkeen ts. modernin ilmastokeskustelun aikana.

Ilmastokeskustelu ei yksinään näyttänyt muuttaneen suuntaa, vaan esimerkiksi Saksaa hallinnut puna-vihreä koalitio ratsasti tässä suhteessa kaksilla hevosilla. Toisaalta ollaan huolissaan kasvihuonekaasupäästöistä, mutta samalla halutaan sulkea korvat tehokkaimmilta keinoilta niiden vähentämiseksi.

Putinin viimeaikaiset linjaukset, joiden mukaan Venäjän nousu suurvallaksi tapahtuu talouden polkua käyttäen öljyä ja kaasua poliittisen pelin keskeisinä nappuloina, on aiheuttanut pientä paniikkia Euroopan tietyissä piireissä. Suomessakin presidenttiehdokkaat Hautala ja Vanhanen, jotka hyvin keskeisesti ovat toimineet edellisillä kierroksilla ydinvoimapäätöksen kaatamiseksi, ovat rientäneet vakuuttelemaan, miten luotettavaa kaasua olemme idästä saaneet 30 vuoden ajan. Euroopan toinen kaasuntarjoaja on Algeria, josta sitä tulee paljon vähemmän.

Eduskunnan enemmistö oli jo keväällä 2002 sitä mieltä, ettei tämä riitä meille vakuudeksi edullisesta energiasta tulevaisuudessa. Ukraina sai katkerasti kokea, ettei Venäjä enää tuhlaa luonnonvarojaan lahjoittelemalla niitä ulkomaille. Varsinkaan maihin, jotka liputtavat jenkkiyhteistyön, NATO:n ja EU:n puolesta. On pakko muistuttaa, että nämä kolme asiaa ovat suvereenien valtioiden omassa poliittisessa harkinnassa, samoin kuin ydinvoiman käyttäminenkin. Putin antoi ymmärtää, että itse Jumala on johdattanut Venäjän kansan sen rikkaiden luonnonvarojen luokse. On varmaa, että Gazprom on tässä pelissä mukana, vaikka sanottaisiin jotakin ihan muuta.

Tapaus Jukos ja Hodorkovskin nykyinen kiireetön leirielämä (!) on opettanut meille sen, miksi Fortumin ja siitä erotetun (ja aikoinaan turhaan fuusioidun) Neste Oilin osake-enemmistö on syytä jatkossakin pitää valtion omistuksessa. Semmoinen maariski on kohtuuton, missä annamme itäyhtiöiden vallata tärkeästä infrasta vasvaavat yrityksemme, joilla on markkinavaltaa, ja pahimmillaan niiden johtajat passitetaan vielä tekaistuilla syillä tiilenpäitä lukemaan.

Tämä antaa olettaa, että meilläkin kohtalon vuosi tulee olemaan 2012, jolloin pitkä 20-vuotinen maakaasun toimitussopimus joudutaan neuvottelemaan uusiksi. Jos silloin suuret kaupunkimme ja teollisuuslaitokset ovat vielä riippuvaisia maakaasutekniikasta, voi syntyä karvaita yllätyksiä. On myös hyvä veikkaus, ettei nyky-Venäjä, eikä tulevakaan, enää halua solmia yhtä pitkiä sopimuksia, kuin aikanaan hintasäännöstelyyn luottanut edeltäjänsä Neuvostoliitto. Nimellisesti he puhuvat markkinoista, mutta koska Eurooppa on lisännyt tarpeettomastikin energiariippuvuuttaan idästä, todelliset markkinat ovat pelkkää katteetonta retoriikkaa. Öljyn osalta ei olla niin vakavassa monopolistisessa tilanteessa, koska sitä on monien maiden varmuusvarastoissa, toimittajien on maailmassa useampia, OPECin kartelli huolehtii niiden eduista, ja jälleenmyynti pon mahdollistä ympäri maailmaa. Maakaasun ostaja on enemmän rengin asemassa, kun on kiinteä verkko yhdestä suunnasta, ja heti kun nappia painetaan rajan takana, alkaa paine laskea, niin kuin Ukrainassa tapahtui.

Saksassakin linjanmuutos

Venäjän kaasujupakka käynnisti Saksassa keskustelun energiariippuvuudesta. Ydinvoimaloiden sulkemisaikataulusta tai sulkemispäätöksen kumoamisesta saadaan esitys ensi keväänä. Ydinvoiman puolesta on puhunut Suomessakin vieraillessaan Baijerin pääministeri ja kristillissosiaalisen unionin puheenjohtaja Edmund Stoiber. Energiavarmuus on myös talousministeri Michael Glosin mukaan tämän vuoden tärkeimpiä teemoja. Hän kannattaa Baden-Württembergin ja Ala-Saksin porvaripääministerien kanssa atomivoimaloiden käyttöajan pidentämistä.

Hessenin pääministerin Roland Kochin mielestä turvallisesti ja halvalla sähköä tuottavien ydinvoimaloiden sulkeminen olisi kansantaloudellisesti mieletöntä, kun samaan aikaan maassa yritetään alentaa palkka- ja muita tuotantokustannuksia.

Saksassa on jäljellä 18 ydinvoimalaa. Uusia ei saa lain mukaan rakentaa. Edellisen hallituksen ja energiateollisuuden sopiman aikataulun mukaan neljä seuraavaa atomivoimalaa suljetaan neljän vuoden kuluessa. Viimeisinkin voimaloista on ajettava alas vuoteen 2021 mennessä.

Osa demareista pelkää, että samalla pohjustetaan päätöksiä uusien ydinvoimaloiden rakentamiseksi. Sanomattakin on selvää, että osa demareista ei pelkää, vaan nimenomaan toivoo sitä. Ympäristöministeriön valtiosihteeri Michael Müller torjuu kristillisdemokraattien syytökset, joiden mukaan kiinnipitäminen ydinvoimasta luopumisesta on demarien mielivaltaa. Hänen mielestään kysymys on ympäristölle ja teollisuudelle välttämättömästä askeleesta tuottaa energiaa kestävästi ja turvallisesti. Ydinvoimaa kannattava kristillisdemokraattinen kansanedustaja Katherina Reiche varoittaa riippuvuudesta venäläisestä energiasta. - On vaarallista, jos Putin saa päättää saksalaisten olohuoneiden lämpötilasta, hän sanoi radiohaastattelussa. Saksan vihreät uhkaavat mielenosoituksilla, jos Angela Merkelin hallitus kääntyy hallitusohjelmansa vastaisesti ydinvoiman kannalle.