|
Ydinenergianuoret ry
Kärnkraftungdomar i Finland rf
Finnish Youth for Nuclear Energy
Kannanotto 24.3.2006
Julkaisuvapaa heti
YDINENERGIANUORTEN KEVÄTKOKOUS: Uraanikaivos on koko Suomen
etu
Kansainvälisten kaivosyhtiöiden jätettyä viime
vuoden loppupuolella kauppa- ja teollisuusministeriölle valtaushakemuksia
uraanikaivostoiminnan edellytysten tutkimiseksi mm. Uudellamaalla
ja Pohjois-Karjalassa on Suomessa käynnistynyt vilkas kansalaiskeskustelu
uraanikaivostoiminnasta. Keskustelu on saanut paikoitellen hysteerisiä
piirteitä, ja sen kuluessa mielipiteitä on useita kertoja
esitetty autuaan tietämättömyyden antamalla rajattomalla
varmuudella. Ydinenergianuoret toivoo, että keskustelua voitaisiin
käydä asiatiedon pohjalta eräiden kansalaisjärjestöjen
levittämien kauhukuvien sijasta.
Keskustelussa on unohdettu, että uraanikaivostoiminta ei ympäristö-
ja terveysvaikutustensa puolesta eroa merkittävästi muusta
kaivostoiminnasta. Useat maailman suurimmista uraania tuottavista
kaivoksista tuottavat sitä esimerkiksi kuparin sivutuotteena.
Esitetyistä väitteistä huolimatta uraanikaivostoimintaan
ei liity myöskään merkittävää säteilyriskiä.
Kaivostoiminnassa suurimman säteilyriskin aiheuttaa radonkaasu,
joka kuitenkin laimenee ilmaan joutuessaan, jolloin siitä ei
ole vaaraa kaivoksen työntekijöille tai lähiympäristön
asukkaille.
Jos luonnonuraani aiheuttaisi merkittävää säteilyä
ympäristöön, loogisesti tämä johtaisi siihen,
että luonnossa olevien uraaniesiintymien läheisyydessä
oleskelu tai rakentaminen olisi säteilysuojelun vuoksi kiellettävä.
Tällä hetkelläkin uraaniesiintymien läheisyydessä
asuvat ihmiset esimerkiksi Itä-Uudellamaalla saavat tavalliseen
suomalaiseen verrattuna huomattavasti korkeamman vuotuisen taustasäteilystä
johtuvan säteilyannoksen. Tämä johtuu ennen kaikkea
radonkaasusta, jonka aiheuttamalta säteilyltä voidaan
kuitenkin suojautua tehokkaasti huolehtimalla asuntojen riittävästä
ilmanvaihdosta. Kaivostoiminta ei muuta tätä tilannetta
millään tavoin. Ydinenergianuoret kannattaa ympäristöministeri
Jan-Erik Enestamin ehdotusta YVA-menettelyn ulottamisesta myös
valtaushakemuksiin.
Uraanikaivoksista käydyssä keskustelussa on unohdettu
myös se, että Suomessa on sotien jälkeen toiminut
uraanikaivos. Tämä Pohjois-Karjalassa, Enon Paukkajanvaaralla
sijaitseva kaivos on sittemmin suljettu. Säteilyturvakeskus
on todennut, että kaivoksen maisemointiin ja säteilysuojeluun
tähtäävät toimet on tehty asianmukaisesti, eikä
tämä vanha kaivos aiheuta riskiä ympäristölle.
Ydinenergianuorten kevätkokous korostaa, että kaivannaisteollisuus,
kuten uraanikaivostoiminta on erittäin tuottava teollisuudenala.
Kaivostoiminta on mitä suurimmassa määrin vientiteollisuutta.
Tätä kautta se luo työtä ja hyvinvointia Suomeen.
Erityisesti nämä työpaikat ja vientitulot tulisivat
tarpeeseen Itä-Suomen ja Lapin vaikeilla muuttotappio- ja työttömyysalueilla.
Siksi Suomessa tulisi tukea kaikkia pyrkimyksiä, joilla luodaan
edellytyksiä kaivannaisteollisuuden sijoittumiseksi Suomeen,
jos maastamme löytyy kaivostoimintaan soveltuvia alueita.
Lisätiedot:
Ville Väkeväinen
puheenjohtaja
GSM 050 597 8240
|