 |
 |
|
Kansanedustaja Pekka Vilkuna (kesk.) vaikutti periaatepäätöksen
kannalta keskeisissä talous- ja ympäristövaliokunnissa
viime eduskuntakaudella.
|
WinWinDin tuulivoimala Olkiluodossa. Bussissa istuneet kansanedustajakollegat
totesivat "katsokaa: mylly pyörii, Tynkkynenkin
saa tänään lämmintä ruokaa
"
|
 |
 |
|
Voimalaitoksen työmaamonttu on kerrassaan valtava. Taustalla
pilkistelee myös TVO:n tuulivoimala. Se onkin ainoa osa,
joka nauttii yhteiskunnan runsaita tukiaisia.
|
Merkittävä osa rakenteista jää maanpinnan
alapuolelle.
|
 |
 |
|
Ydinenergianuorten puheenjohtaja Ville Väkeväinen
Olkiluoto3:n jäähdytysvesitunnelin suuaukossa. Voimalan
toiminnan aikana näistä tunneleista virtaa merivettä
noin kuusikymmentä kuutiometriä sekunnissa. Ydinvoimalassa
on lukuisia sähköllä toimivia pumppuja, jotka
yksinäänkään eivät pyörisi koko
Suomen tuulivoimakapasiteetilla, vaikka kaikissa tuulivoimapaikoissa
tuulisi 15 metriä sekunnissa. Kuvassa myös Metallityöväen
liiton viestintäpäällikkö Matti Putkonen.
|
Kansanedustaja Tero Rönni (sd.) Mäntästä.
|
 |
 |
|
Sankan kutsuvierasjoukon keskellä tilaisuuden päämuurari
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Tasavallan Presidentti
Tarja Halonen ei päässyt tulemaan muiden kiireiden
vuoksi, vaikka kyseessä on koko Suomen teollisen historian
suurin yksittäinen investointi sekä rahallisesti
että ajallisesti, sillä viimeiset Olkiluoto3:n korkea-aktiiviset
jätteet so. käytetty polttoaine on tarkoitus kapseloida
vasta vuoden 2100 jälkeen. On toki mahdollista, että
laitos on vielä silloinkin käyttökelpoinen
ja toiminnassa.
|
Muurausryhmässä mm. ministerit Sinikka Mönkäre
ja Leena Luhtanen sekä Helsingin ylipormestari Eeva-Riitta
Siitonen. Teollisuuden Voiman yksi osakas on Helsingin Energia,
joka liikelaitosmuotoisena on kaupungin omistuksessa ja helsinkiläisten
oma energiayhtiö. Etualalla tilaisuuden juontaja Pasi
Staff.
|
 |
 |
|
Kuvassa keskellä STUKin toimistopäällikkö,
tekniikan tohtori Juhani Hyvärinen, joka on valittu jäseneksi
Groupe Permanent des Reacteurs -ryhmään (GPR). Ryhmä
toimii Ranskan ydinturvallisuusviranomaisen pysyvänä
neuvonantajana. Silti Greenpeacen palkkaamilla "asiantuntijoilla"
on otsaa väittää, ettei STUK tunne EPR-reaktoria
riittävän tarkasti.
|
|
 |
 |
|
Emeritusprofessori Martti Tiuri, joka toimi periaatepäätöksen
aikaan eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana.
|
Fortum Power and Heat Oyj:n hallintoneuvoston jäsen,
kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.), kaikki kansanedustajat
oli kutsuttu järjestäjien toimesta, paikalla heitä
oli noin kymmenkunta.
|
 |
 |
|
Ydinenergianuorten varapuheenjohtaja Kari Kuusisto muuraamassa
Insinööriliiton pj. Matti Viljasen kanssa.
|
Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Väkeväinen laastikauhan
varressa. Vieressä DI Mika Hassinen Teollisuuden Voimasta.
|
|

|

|
|
Muuraamassa Osmo Kähkönen Keravan Energiasta.
|
Muuraamassa kansanedustaja Pekka Vilkuna (kesk.) Nivalasta.
|
|

|

|
|
Muuraamassa kansanedustaja Anne Holmlund (kok.) Ulvilasta.
|
Helsingin entinen ylipormestari Eeva-Riitta Siitonen.
|
|

|

|
|
Vasemmalla johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala Elinkeinoelämän
Keskusliitosta ja oikealla kansanedustaja Tero Rönni
(sd.) Mäntästä.
|
Puhemies Lipposen avustaja Antton Rönnholm.
|
|

|

|
|
Puhemies Lipposen avustaja Laura Andersson.
|
Energiaosaston ylijohtaja Taisto Turunen kauppa- ja teollisuusministeriöstä.
|
|

|

|
|
Keskellä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen
(kesk.) erityisavustaja Jyri Järvihaavisto. Oikealla
osastopäällikkö Pertti Salminen Elinkeinoelämän
Keskusliitosta.
|
Kuvassa vasemmalta: vasemmistoliiton kansanedustaja Mikko
Immonen Mynämäeltä, keskustan kansanedustaja
Pekka Vilkuna Nivalasta ja kokoomuksen kansanedustaja Jari
Vilen Rovaniemeltä.
|
|

|

|
|
Kansanedustaja Mikko Immonen (vas.) Mynämäeltä.
|
Kansanedustaja, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Timo Kalli.
|
|

|

|
|
Ville Väkeväinen ja kauppa- ja teollisuusministeri
Mauri Pekkarisen erityisavustaja Jyri Järvihaavisto.
|
Työmaa muuttui kovin erinäköiseksi illan hämärtyessä,
kun valoshow muutti kallioseinät hehkumaan sinisenä
ja punaisena.
|
|

|

|
|
Tilaisuudessa esiintyi oopperadiiva, sopraano Johanna Rusanen.
|
Vasemmalla kansanedustaja Tero Rönni ja oikealla Matti
Putkonen.
|
|

|

|
|
Teollisuuden Voiman käyttöjohtaja Reijo Sundell.
|
Teollisuuden Voiman entinen toimitusjohtaja, energianeuvos
Mauno Paavola.
|
|

|

|
|
Marjaana Vainio-Mattila, TVO.
|
Ilta päättyi huimaan valoshow'hun.
|