|
Lovelock: ydinvoima ainoaa vihreää energiaa
Globaali ilmaston lämpeneminen etenee niin
nopeasti, että vain massiivinen ydinvoiman käytön
lisääminen voi Gaia-teorian isänä ja vihreiden
ympäristöliikkeiden guruna tunnetun professori James Lovelockin,
84 mukaan estää sivilisaation tuhoutumisen. Lovelock varoittaa
maapallon ilmaston lämpenevän Kansainvälisen ilmastopaneelin
IPCC:n arvioita nopeammin.
- Minusta on surullista ja ironista, että maailman
johtava maapallo- ja ilmastotutkimuksen maa Iso Britannia kieltäytyy
kuuntelemasta tiedemiesten varoituksia ja uskoo vihreitä. Minäkin
olen vihreä ja pyydän hartaasti ystäviäni vihreässä
liikkeessä luopumaan jääräpäisestä
ydinvoiman vastustuksesta, Lovelock toivoo brittiläiseen Independent-sanomalehteen
kirjoittamassaan artikkelissa.
Hän muistuttaa, että vaikka aktivistit
olisivatkin oikeassa ydinvoiman riskien suhteen, mitä he eivät
ole, ydinvoiman maailmanlaajuinen käyttö ensisijaisena
energiantuotantomuotona aiheuttaa mitättömän pienen
uhan verrattuna viime kesän kaltaisiin lämpöaaltoihin
ja rannikoiden suurkaupunkeja uhkaavaan merenpinnan kohoamiseen
napajäätiköiden sulaessa. Lovelock toteaa, että
meillä ei ole aikaa jäädä odottamaan uusien
energiantuotantotapojen kehittymistä: sivilisaatio on hänen
mukaansa välittömässä vaarassa. On käytettävä
joko ainoaa saatavissa olevaa turvallista energiaa, ydinvoimaa tai
kärsiä hyvin pian planeetan tuhoutumisesta.
- Lähes kolmannes ihmisistä kuolee syöpään
joka tapauksessa, enimmäkseen siksi, että hengitämme
ilmaa, joka on täynnä kaikkialle tunkeutuvaa tunnettua
karsinogeenia, happea. Ellemme keskity todelliseen vaaraan, joka
on maapallon lämpeneminen, voimme kuolla vieläkin nopeammin,
kuten yli 20 000 huono-onnista viime kesän lämpöaallon
aikana, Lovelock sanoo.
Fossiilisten polttoaineiden käyttö on
Lovelockin mukaan tullut tiensä päähän, ja uusien
tekniikoiden kehittyminen tulee viemään vähintään
50 vuotta, minkä jälkeen ne saattaisivat olla kilpailukykyisiä.
Tämä aika on kuitenkin liian pitkä odotettavaksi:
kasvihuonekaasut ovat jo salakavalasti vaurioittaneet maapalloa.
Lovelock arvioden mukaan vaikka luopuisimme fossiilisten polttoaineiden
käytöstä välittömästi, seuraukset
tähänastisista toimista näkyvät vielä tuhat
vuotta.
- Ainoa välittömästi saatavilla oleva
energiamuoto, joka ei aiheuta kasvihuoneilmiötä on ydinvoima.
Vaikka maakaasu tuottaakin puolet vähemmän hiilidioksidia
kuin öljy tai kivihiili, polttamaton maakaasu on 25 kertaa
hiilidioksidia vaarallisempi kasvihuonekaasu, ja pienikin putkirikko
voi haihduttaa kaasun hyvät puolet, Lovelock toteaa.
- Ydinvoiman vastustus perustuu epärationaaliseen
pelkoon, jota Hollywood-henkinen fiktio, vihreät lobbarit ja
media ovat ruokkineet. Nämä pelot ovat perusteettomia,
ja ydinvoima on sen käyttöönotosta vuonna 1952 asti
osoittautunut kaikkein turvallisimmaksi energiaratkaisuksi, Lovelock
sanoo.
|