|
Ydinenergianuoret ry
Kärnkraftungdomar i Finland rf
Finnish Youth for Nuclear Energy
Lausunto Fortum Power and Heat Oy:n
ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
Loviisa 3 -ydinvoimalaitosyksikölle
Kauppa- ja eollisuusministeriölle
Ydinenergianuoret ry
Ydinenergianuoret on vuonna 1994 perustettu ydinvoimamyönteisten nuorten ympäristöjärjestö, joka keskittyy toiminnassaan energiantuotantoon ja energiapolitiikkaan sekä niistä aiheutuvien ympäristöhaittojen minimoimiseen.
Yleistä
Ydinenergianuoret ry on päättänyt antaa lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n ympäristövaikutuksien arviointiohjelmasta kolmannen ydinvoimalaitosyksikön sijoittamiseksi Loviisaan Hästholmenin saarelle. Kauppa- ja teollisuusministeriö on pyytänyt YVA-ohjelmasta lausuntoja 29.06.2007.
Fortum suunnittelee sähköteholtaan noin 1000 – 1800 MW:n ja lämpöteholtaan noin 2800 – 4600 MW:n suuruisen kevytvesireaktorin rakentamista Loviisan Hästholmenin saarelle, jossa on jo kaksi käytösssä olevaa ydinvoimalaitosta. Nyt suunniteltava laitos tulee käyttämään joko kiehutus- tai painevesireaktoria.
Ydinenergianuoret esitti vaatimuksen kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen jo 24.05.2002 viisitoista minuuttia sen jälkeen, kun eduskunta oli hyväksynyt periaatepäätöshakemuksen viidennestä ydinvoimalasta.
Ydinenergianuoret ry moittii kauppa- ja teollisuusministeriötä siitä, ettei yhdistykseltä ole pyydetty lausuntoa, vaikka useilta muilta ympäristö- ja kansalaisjärjestöiltä on, kuten Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF.
Lausunto
Ydinenergianuoret ry pitää ensiarvoisen tärkeänä ympäristöystävällisen ja edullisen energian saatavuutta kaikissa olosuhteissa. Fortum siteeraa YVA-ohjelmassaan Energiateollisuuden ennustetta, jonka mukaan sähkön kulutus tulee ylittämään 100 Twh 6–8 vuoden kuluessa. Kauppa- ja teollisuusministeriö on arvioinut sähkön kulutuksen nousevan vuoteen 2025 mennessä 105 terawattituntiin vuodessa. Sähkön kulutus on laskenut ainoastaan vuonna 2005 mittavia taloudellisia menetyksiä aiheuttaneen paperiteollisuuden työtaistelun vuoksi. Uutta hiilidioksidipäästötöntä tuotantokapasiteettia tarvitaan kasvavan kysynnän kattamiseksi sekä runsaasti saastuttavien voimalaitosten korvaamiseksi.
Sähkö on hyvin puhdas polttoaine, jos se on tuotettu vesi- tai ydinvoimalla. Sähkön korvaaminen muilla energiamuodoilla voi olla ympäristön kannalta paljon huonompi vaihtoehto kuin fossiilisen tuotantokapasiteetin korvaaminen entistä enemmän ydinvoimalla.
Uusista tekniikoista ei ole vielä vuosikymmeniin vaihtoehdoksi perusvoiman tuotantoon. Öljyltä kesti aikanaan puoli vuosisataa saavuttaa asemansa. Voimakkaasta tuotekehityksestä huolimatta esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimalla ei voida ratkaista nykyisiä ongelmia.
Suomeen on ydinenergianuorten mielestä rakennettava uutta ydinvoimaa, jotta voimme täyttää Kioton ilmastosopimuksen velvoitteet ja kansallisen ilmastostrategian vuonna 2006 hyväksytyt tavoitteet. Perusvoimantuotannon hiilidioksidipäästöjä on mahdollista vähentää vain ydinvoimalla tai siirtämällä sähkön tuotantoa naapurimaihin, mistä jälkimmäistä Ydinenergianuoret pitää heikon huoltovarmuuden vuoksi arveluttavana. Ydinenergianuoret muistuttaa, että sekä EU:n komissio että kansainvälinen energiajärjestö IEA ovat ottaneet kantaa ydinvoiman puolesta ilmastopoliittisista ja huoltovarmuussyistä.
Ydinenergianuoret pitää Fortumin suunnittelemaa aikataulua realistisena. Riittävän tuotantotason turvaamiseksi sähkömarkkinoilla uusiin investointeihin on tartuttava ripeästi. Fortum arvioi mahdollisen uuden laitoksen olevan tuotannossa noin vuonna 2018. Ydinenergianuoreten laatimassa aikataulussa kuudennelle laitosyksikölle on päädytty samansuuntaisiin arvioihin lupaprosessin ja rakennushankkeen etenemisestä.
Ydinenergianuoret muistuttaa, että Loviisan Hästholmenille on 70-luvulla aiottu sioittaa neljä yksikköä, jotka olivat pienempiä kuin nykyisin markkinoilla olevat voimalat. Loviisan nykyiset laitokset ovat tukevasti kiinni valtakunnan verkossa. On siis perusteltua, että kuudeskin laitos käyttäisi samoja linjoja. Nykyisissä tolpissa on jopa tyhjiä "oksia" odottamassa lisää lankoja.
Nykyiset kaksi laitosta tulevat jollain aikavälillä taloudellisen käyttöikänsä lopulle. Niiden mahdollinen purkaminen on pitkäkestoinen projekti. Kokonaiskustannuksia alentaisi merkittävästi, jos vieressä toimisi jatkuvasti voimalaitos, jossa purkajat voisivat olla töissä odottaessaan taas jonkin seuraavan vaiheen purkamista. Jonkin verran loppusijoitettavia, säteileviä osia sisältävä purettava laitos vaatii kuitenkin valvontaa ja vartiointia pitkään sen käytön lopettamisen ja polttoaineen poiskuljettamisen jälkeen.
Ydinenergianuoret pitää Fortum Power and Heatin YVA-ohjelmaa kokonaisuutena riittävän laajana ja monipuolisena turvaamaan laadukkaan ympäristövaikutusten arviointiselostuksen.
Helsingissä 17.09.2007
Ydinenergianuoret ry
Henna Hopia
puheenjohtaja |