Ydinenergianuoret ry
Kärnkraftungdomar i Finland rf
Finnish Youth for Nuclear Energy
Lausunto energiansäästöohjelmasta
2003-2006
Ydinenergianuoret ry
Ydinenergianuoret on vuonna 1994 perustettu ydinvoimamyönteisten nuorten
ympäristöjärjestö, joka keskittyy toiminnassaan energiantuotantoon
ja energiapolitiikkaan sekä niistä aiheutuvien ympäristöhait
tojen minimoimiseen.
Yleistä
Ydinenergianuoret ry:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan 13.1.2003
Helsingissä päättänyt antaa lausunnon koskien kauppa- ja
teollisuusministeriön työryhmämietintöä "Energiansäästöohjelma
2003-2006". Työryhmän ehdotus on valmistunut 11.12.2002.
Ohjelma on nelivuotinen ja sen sisältämät toimenpiteet on tarkoitus
toteuttaa ohjelmakaudella. Ohjelma kausi on lähes sama kuin tuleva eduskuntavaalikausi,
joten se tarjoaa ajallisesti tarkoituksenmukaiset puitteet valtioneuvoston käyttöön
koko vaalikauden ajaksi, mikäli sen keskeiset perusolettamukset eivät
jakson aikana merkittävästi muutu.
Ydinenergianuoret ry moittii kauppa- ja teollisuusministeriötä siitä,
ettei yhdistykseltä ole pyydetty lausuntoa, vaikka useilta muilta ympäristö-
ja kansalaisjärjestöiltä on, kuten Dodo -Tulevaisuuden elävä
luonto ry, Greenpeace Pohjola, Kuluttajat -Konsumenterna ry, Maan Ystävät,
Natur och Miljö rf ja WWF.
Lausunto
Esityksen esipuheen osalta ydinenergianuoret moittii työryhmän kokoonpanoa
siltä osin, että kansalaisjär jestöistä ainoastaan
Suomen Luonnonsuojeluliitto on ollut työryhmässä edustettuna.
Ydinenergianuoret ei voi hyväksyä sellaista käytäntöä,
että kansalais- ja ympäristöjärjestöistä kutsutaan
mukaan yleensä vain ydinvoimaa vastaan toimivaan Valtavirta-verkostoon
kuuluvia yhdistyksiä. Ydinenergianuoret pitää myös Sll:n
energiakoordinaattorin Tuuli Kaskisen asiantuntemusta puutteellisena.
Työryhmän kuulemista asiantuntijoista ydinenergianuoret kyseenalaistaa
Suomen Luonnonsuojeluliiton edustajan, tutkija Simo Kyllösen asiantuntemuksen,
sillä Simo Kyllönen on nimenomaan käytännöllisen filosofian
tutkija, eikä hänen keskeisin asiantuntemuksensa näin ollen mielestämme
liity suoraan energiaasioihin. Ydinenergianuoret ei hyväksy Suomen Luonnonsuojeluliiton
allekirjoittamaa ns. KIO* -ehdotus ta (11.12.2002), jossa arvioidaan Suomen
sähkön kokonaiskulutuksen vuonna 2010 olevan vain 85,3TWh. Mielestämme
tämä arvio ei voi olla realististen, taloudellisesti ja teknisesti
toteuttamiskelpois ten ehdotuksen lähtökohta.
Ydinenergianuoret pitää hyvänä ehdotuksen lähtökohtaa
siitä, että energian säästämiseen pyritään
eri toimenpitein pääosin sen loppukäytön toimenpitein, mutta
samalla ei unohdeta myöskään tuotannon, siirron ja jakelun säästö-
ja tehostamismahdollisuuksia. Ydinenergianuoret tukee yleistä pyrkimystä
lisätä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa ja toivoo,
että tulevaisuudessa myös ydinvoimaloita voitaisiin hyödyn tää
myös kaukolämmön tuotannossa.
Ydinenergianuoret ei tue pyrkimyksiä korottaa energiaveroja entisestään,
sillä uskomme energian hinnan olevan muutoinkin merkittävässä
nousuvaiheessa. Välttämättömyyshyödykkeinä lämpö,
sähkö ja tietyt polttoaineet kurjistavat etenkin vähävaraisten
ja pienituloisten ihmisten asemaa entisestään, sekä kannus tavat
alueellisesti epätasaiseen kehitykseen.
Esitys nojaa useassa kohdassa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen
tavoitteeseen. Ydinenergianuoret on sitä mieltä, että oikealla
luvitus- ja tukipolitiikalla pitää luoda edellytykset riittävän
energiakapasiteetin hankkimiseksi ja ylläpitämiseksi. Tällä
voidaan lieventää varsinkin sähkön hinnan jyrkkiä ja
nopeita vaihteluita. Riittämättömästä tuotantokapasiteetista
johtuvat hintapiikit pakottavat käyttämään vanhanai kaista
fossiilisten polttoaineiden käyttöön perustuvaa laitoskapasiteettia,
mikä lisää kasvihuonekaasupääs töjä.
Ydinenergianuoret suhtautuu epäilevästi EY:n päästökauppadirektiiviesityksen
globaaleihin vaikutuksiin. Ydinenergianuoret pelkää, että sen
toteuttamisella EU-maat pahimmillaan heikentävät omaa suhteellista
kilpailukykyään niin paljon, että esimerkiksi Yhdysvaltojen teollisuus
hyötyy uudesta kilpailuasetelmasta niin paljon, että siellä syntyy
suurempi päästöjen lisäkuormitus kuin Euroopassa kyetään
vähentämään.
Ilmastostrategian perusteet ovat nyt jo vaarassa murtua, sillä energiantuotannossa
runsaspäästöisten tuotantotekniikoiden käyttö on lisääntynyt
merkittävästi vuoden 2001 kesää edeltäneestä tilanteesta.
Ydinenergianuoret ei usko, että säästötoimilla pystyttäisiin
riittävän tehokkaasti kompensoimaan tätä kehitystä,
vaan on otettava käyttöön runsaasti vähäpäästöistä
tai päästötöntä tuotantokapasiteettia, kuten vesi-
ja ydinvoimaa. Uskomme, että BAU-skenaarion mukainen sähkön kulutusarvio
vuodelle 2010 on alimitoitettu ja laskettua 90,5TWh on muutaman vuoden sisällä
välttämätöntä tarkistaa ylöspäin.
Ydinenergianuoret suhtautuu epäilevästi työryhmän ehdotuksessa
sivuttuihin vihreisiin sertifikaatteihin tai ns. "ilmastopenniin".
Erilaisia sertifikaatteja hallinnoivien ympäristöjärjestöjen
toiminta ja perimmäiset tavoitteet eivät ole yhteiskunnan kokonaisetua,
ympäristön parempaa hoitoa ja tasapainoista taloudellista kehitystä
palvelevia. Energia-alalla sertifikaattien kauppaaminen perustuu yleensä
johonkin ylihinnoitel tuun marginaali-ilmiöön, kuten vaatimattomaan
osuuteen tuulivoimakapasiteettia, josta ostajat (saastutta jat) joutuvat ostamaan
osuuksia niillä varoilla, joilla yhtiöiden olisi viisaampaa investoida
uuteen ja päästöttömämpään tuotantokapasiteettiin.
Jonkin paperin ostaminen ei saa vapauttaa yhtiötä sen perustel lusta
ympäristövastuusta.
Katujen ja muun ulkovalaistuksen suhteen ydinenergianuoret pitää
säästömahdollisuuksia verrattain vähäisinä, mutta
tarpeellisina ja melko yksinkertaisesti toteutettavina. Säästö
tulee kohdistaa siten, ettei liikkujien turvallisuus vaarannu. Ydinenergianuoret
tukee raideliikenteen osuuden nostoa ja sähköistetyn kaluston osuuden
nostoa raideliikenteestä. Tällöin sähköistetyn liikenteen
suorat päästöt määräytyvät sähkön
tuotannon päästörakenteen mukaisiksi. Näin voidaan parantaa
edellytyksiä tiivistää yhdyskuntara kennetta ja parantaa kaupunkien
ilman laatua. Nopeat junayhteydet luonnollisesti parantavat pitkiä yh teyksiä
ja korvaavat muita liikennemuotoja, kuten auto- ja lentoliikennettä.
Rakentamismääräyksien tiukentaminen sähkölämmitystalojen
osalta on jossain määrin ristiriitaista ja tekee erityisesti haja-astutusalueella
rakentamisinvestoinnit kalliiksi. Tämä saattaa hidastaa rakennuskan
nan uusiutumista ja uuden lämmitystekniikan käyttöönottoa.
Käyttöveden ja sähkön laskutuksen perustu minen todelliseen
huoneistokohtaiseen käyttöön, on perusteltu ja kannatettava tavoite.
Kaukolämmön kattavaan käyttöön on pyrittävä
pienissäkin taajamissa, mutta maaseudulla suora sähkölämmitys
tukee hyvin muita lämmitysmuotoja, kuten puun, puuhakkeen ja -pellettien
käyttöä. Maalämmön hyödyntämi sen suurin
hidaste on laitteiston huomattavan kallis hinta, sekä sen käyttämän
sähkön hinta. Useimmiten on huomattavasti edullisempaa lämmittää
puulla ja pitää sähkö lisä- ja varajärjestelmänä,
kuin investoida maalämpöön. Puun pienkäyttö kaupunkialueilla
ei ole kannatettavaa ilman laadun vuoksi.
Ydinenergianuoret pitää ehdotuksen s. 41 esitettyä väitettä
Merkittävin osa sähkönkulutuksen kasvusta Suomessa viime vuonna
aiheutui kotitalouksien ja palveluiden sähkönkäytön lisääntymisestä
lämmitykses sä harhaanjohtavana. Epäilemme, että mainittu
tulos on syntynyt sen vuoksi, että teollisuustuotanto on ollut poikkeuksellisesti
keskimääräisen kasvuvauhtinsa alapuolella. Jossain vaiheessa
teollisuus taas kasvaa keskimääräistä nopeammin ja silloin
suhde voi olla toisin päin.
Ydinenergianuoret korostaa, että markkinataloudessa ei ole kovinkaan tehokkaita
mekanismeja vaikuttaa kansalaisten ja yritysten käyttäytymiseen ja
tottumuksiin esimerkiksi rakennusten lämmityksen ja huo neenlämpötilan
tai joidenkin kodinkoneiden käyttämisen suhteen. Sivulla 45 esitetään
seuraava ajatuskul ku: Ilmastostrategian mukaiset energiaverojen korotukset
lisäävät osaltaan kuluttajien energialaskua. Enegiansäästötoimet,
joita energiaverot myös aktivoivat puolestaan vähentävät
kuluttajan energiankulu tusta ja siten pienentävät energialaskua.
Mielestämme energian säästämisen olisi toivottavaa näkyä
selvästi kuluttajan kukkarossa ja perustua ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen.
Ydinenergianuoret tukee lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa tiedotusta ja markkinointia
ja haluaakin kauppa- ja teollisuusministeriön ryhtyvän tukemaan taloudellisesti
sellaisia alalla toimivia kansalaisjärjestöjä, joiden toiminta
on yhteiskunnallisesti rakentavaa, ja jotka ovat avoimia sekä sisäisesti
demokraattisia.
Helsingissä 13.1.2003
Ydinenergianuoret ry
Hallitus
Kari Kuusisto
puheenjohtaja
|