KUNNIAKIRJA

Ydinenergianuoret ry palkitsee kesäkuussa 2001 kuukauden
fossiilina
maassamme viime aikoina eniten fossiilisten
polttoaineiden käyttöä edistäneen keskeisen vaikuttajan.

Kansanedustaja ANTTILA, ULLA (VIHR.)

 

ON KUUKAUDEN FOSSIILI
KESÄKUUSSA 2001.

 

"Kansanedustaja Anttila on ennakkoluulottomasti ja
ilman vaihtoehtoja vaatinut nykyisten ydinvoimaloiden sulkemista
Suomessa ja Saksassa sekä näin ollen tieten tahtoen merkittävästi
edistänyt rajallisten fossiilisten polttoaineiden
lisäkäyttöä ja uutta tulemista."

Lisäksi palkitaan kunniamaininnalla kaksi
poikkeuksellisen kaukonäköistä nuorisopoliitikkoa, jotka ovat
myös kantaneet suuren huolen fossiilisten polttoaineiden uhatusta
tulevaisuudesta. Ydinenergianuoret ry palkitsee täten kunniamaininnalla
keskustanuoret Antti Kaikkosen ja Heini Utusen. Kunniamaininta on saatu
pohjoismaiden keskustanuorten nimissä tehdyn kannanoton johdosta, jossa
vaadittiin Pohjolan julistamista ydinvoimattomaksi vyöhykkeeksi.

 

Helsingissä 19.6.2001

Ydinenergianuoret ry, Kärnkraftungdomar rf

Hallitus, psta

 

Kari Kuusisto Janne Rainvuori
puheenjohtaja sihteeri

www.ydinenergianuoret.fi