Navigointivalikko Etusivulle Haku Yhteystiedot Esittely Faktaa ydinvoimasta Ajankohtaista Kuudes voimala Viides voimala

> Suomeksi
> In English

 

Uutisia.
Tiedotteet.
Kuudes voimala.

Kunnat kilpailevat voimalaitoksesta

Siirtosäiliö.Ydinvoiman lisärakentaminen on herättänyt kuntapäättäjät tarjoamaan rakennuspaikkoja uusille voimalaitoksille. Jo kertaalleen E.Onille rukkaset antanut Loviisa haluaa sittenkin neuvotella uusista voimalaitoksista. Kaupunginhallitus päätti maanantaina 25. kesäkuuta käynnistää neuvottelut Fennovoima-yhtiön kanssa tonttikaupoista nykyisten Fortumin laitosten naapurissa. E.On on yksi Fennovoiman suurimmista osakkaista.

Loviisan valtuuston enemmistö kannattaa ydinvoiman lisärakentamista. Kaupunginhallituksen päätös perustui valtuustoaloitteelle, jonka oli allekirjoittanut 16 valtuutettua. Loviisan vastikään hyväksytyssä maapoliittisessa ohjelmassa on varaus uusille ydinvoimaloille Atomitien varressa.

Loviisaan saattaa parhaassa tapauksessa nousta kaksikin uutta voimalaa, sillä Fortum on käynnistänyt ympäristövaikutusten arvioinnin uuden laitosyksikön sijoittamiseksi vanhojen viereen Hästholmenille.

Simo haluaa voimalan Meri-Lappiin

Simon kunta Meri-Lapissa on ilmaissut vahvan kiinnostuksensa Suomen seitsemättä ydinvoimalaa kohtaan. Simo on toista kertaa mukana kilpailussa ydinvoimalasta, ensimmäisen kerran sinne kaavailtiin ydinvoimaa vuonna 1973. Kunnanjohtaja Esko Tavia muistuttaa voimalan tuovan satoja työpaikkoja paikkakunnalle sekä merkittäviä kiinteistöverotuloja.

- Voimalan sijoittaminen Pohjois-Suomeen on energian käytön ja tarpeen, siirtolinjojen ja Ruotsin läheisyyden vuoksi perusteltua. On myös järkevää rakentaa seitsemäs reaktori uudelle paikkakunnalle eikä nykyisten voimaloiden yhteyteen, Suomen Tietotoimisto uutisoi Tavian kommentoineen.

Fennovoimalla on Simossa selvitettävänä kolme aluetta: Karsikonnokka ja Laitakari, Tiuransaari ja Montajansaari. Simon kunnanvaltuusto antoi maanantaina kunnanhallitukselle valtuudet jatkaa voimalaitosneuvotteluja.

Kaikkiaan Fennovoima tutkii noin 30 mahdollista sijoituspaikkaa eri puolilla Suomea. Kunnanjohtaja Esko Tavia uskoo Simon olevan paikkaa valittaessa vahvoilla. Meri-Lapissa on runsaasti raskasta teollisuutta, jolle voimalaitos olisi erityisen mieluisa.

Meri-Lapissa vahvaa kiinnostusta

Fennovoima on lähestynyt Meri-Lapin kuntia selvittääkseen mahdollisuuksia rakentaa voimalaitos lähelle raskasta teollisuutta.

- Olemme liikkeellä koko Suomessa, mutta täytyy sanoa, että Perämeren alueella tämä asia on herättänyt erityistä kiinnostusta, projektin johtaja Mikko Rintamäki kertoo. Simon lisäksi erityisesti Kemi on ollut voimalasta hyvin kiinnostunut.

Ouluun voimalaa tuskin rakennetaan, sillä vapaita paikkoja suojavyöhykkeineen ei kaupungista enää löydy. Ydinvoimala tarvitsee paljon lauhdevettä, joten paikka on todennäköisesti lähellä merta.

Iin kunnanjohtaja Kyösti Tornberg pelkää kunnan matkailuimagon ja ydinvoiman sopivan huonosti yhteen. Hän kuitenkin odottaa aloitetta teollisuudelta ja poliitikoilta. Raahe puolestaan on antanut luvan vasta maaperäselvityksiin.

70-luvulla kahdeksan paikkaa ydinvoimaloille

Leo Neuvon johtama Voimalaitosaluetoimikunta ehdotti 1970-luvun alussa kahdeksan alueen varaamista ydinvoiman tuotantoon Loviisan ja Olkiluodon lisäksi. Vuonna 1974 luovutetussa mietinnössä ehdotetut paikkakunnat olivat Pernajan Hästö, Bromarvin Storholm, Särkisalon Niksar, Uudenkaupungin Pyhämaa, Närpiön Storskata, Uudenkaarlepyyn maalaiskunnan Torsö, Himangan Korkeakari ja Simon Laitakari.

Lisäksi kolme paikkakuntaa oli varustettu maininnalla tavanomainen tai ydinvoimalaitos, jos sellainen sallitaan. Paikkakunnat olivat Virolahden Harvajaniemi, "Helsingin itäpuolinen laitos" ja Parsisen Lemlahti. Helsingin itäpuolinen voimala olisi ollut myös kaukolämpölaitos. Hanke eli suunnittelussa monia vuosia, mutta ei ole toteutunut.

Uutisia.

Sähköyhtiöt varovaisen myönteisiä ydinsähkösopimukselle

Posiva hakee laajennuslupaa loppusijoitukselle

RKP lämpenee ydinvoimalle

Fortum ulos Fingridistä

YEN:Ydinvoimapäätöksiä ei pidä viivyttää

Teollisuuden Voima hakee periaatepäätöstä

YEN: Ydinsähköstä kuluttajan valinta

Fortum varautuu kaukolämmön tuotantoon ydinvoimalla

Viro mielii omaa ydinvoimalaa

> Uutisarkistoon
> Tiedotteet

 

Päivitetty 17.11.2008