Navigointivalikko Etusivulle Haku Yhteystiedot Esittely Faktaa ydinvoimasta Ajankohtaista Kuudes voimala Viides voimala

> Suomeksi
> In English

 

Uutisia.
Tiedotteet.
Kuudes voimala.

Keskustakin varovasti ydinvoiman puolelle

Keskustan vuodenvaihteessa julkaisema puolueen energiapoliittinen linja ottaa kantaa ydinvoiman lisärakentamisen puolesta. Aiemmin Keskustapuolue on joko vastustanut ydinvoimaa tai pidättäytynyt ottamasta asiaan kantaa.

Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen esitti eduskunnassa vuonna 1992 ponnen, jonka hyväksyminen lopulta johti ydinvoimahankkeen hylkäämiseen vuonna 1993. Ehdotuksen oli alun perin kirjoittanut vihreiden Heidi Hautala. Kuudennen hakemuksen tullessa Vanhanen ei usko enää syntyvän yhtä vuolasta keskustelua kuin viidennestä päätettäessä.

Matti Vanhanen. Kuva Valtioneuvoston kuvapankki.- Ei siitä yhtä intohimoista tule kuin edellinen käsittely. Se oli periaatteellinen käsittely, kun se päättyi demokraattisesti yhteen tulokseen, ei seuraavaa hakijaa voida kovin paljon eri lailla käsitellä, Vanhanen totesi Yen radioimalla pääministerin haastattelutunnilla.

Ilmastonmuutos ja omavaraisuuden turvaaminen energiantuotannossa johtivat Keskustan tilanteeseen, jossa puolue totesi, ettei energian säästöllä, uusiutuvilla ja kotimaisilla polttoaineilla, jätteenpoltolla ja sähkön ja lämmön yhteistuotannolla vielä saada aikaan riittävästi tuloksia.

Keskusta vaatii Suomea tukemaan Euroopan unionin pyrkimyksiä kasvihuonepäästöjen 20 %:n vähentämiseen vuoteen 2020 mennessä.

Määrävuoteen mennessä Suomen on rakennettava oma osuutensa uudesta sähkön tuotantokapasiteetista. Keskusta peräänkuuluttaa monipuolista energiajärjestelmää: mitään taloudellisesti ja ympäristöllisesti välttämätöntä ja hyväksyttävää, kilpailukykyistä ja turvallista kotimaista energiavaihtoehtoa ei suljeta pois. Vesivoimaa lisäämällä ja jätteenpoltolla keskusta tavoittelee enimmillään 1600 megawatin tehonlisäystä.

Vasemmistoliitto ei lämpene

Vasemmistoliitto ei sen sijaan vielä innostu ydinvoiman lisärakentamisesta. Puolueen vaaliohjelmassa todetaan, ettei Suomi saa rakentaa energiapolitiikkaansa tuontienergian varaan, vaan perusvoiman tuotantokapasiteettia tulee olla kotimaassa riittävästi. Puolue vaatii myös energia-alalta uusia investointeja päästöttömään tai vähäpäästöiseen sähköntuotantoon.

Silti Vasemmistoliiton vaaliohjelma julistaa: "Tulevalla vaalikaudella ei pidä ryhtyä ydinvoiman lisärakentamiseen tai Vuotoksen altaan rakentamiseen, vaan energian kysynnän ja tarjonnan tasapainoa pitää tavoitella ennen muuta tehostetulla energian säästöllä".

Sosialidemokraatit ovat pitkään olleet ydinvoiman kannalla, erityisesti ammattiyhdistysväki on pitänyt huolta, että puolueessa ei ole unohdettu edullisen ja vakaan sähkönsaannin merkitystä kotimaisen teollisuuden kilpailukyvylle ja työllisyydelle. Vaaliohjelma ei suoraan liputa ydinvoiman puolesta, mutta energiapoliittisesta kannanotosta vahva ydinvoiman kannatus käy hyvin ilmi.

Uutisia.

Elfi ennustaa päästökaupan tulevan kohtuuttoman kalliiksi

Euroopan kehityspankki
rahoittaa Tshernobylin sarkofagia

Naapurit kiinnostuneita Suomen markkinoista

Fortum luovutti YVA-ohjelman KTM:lle

Kunnat kilpailevat voimalaitoksesta

Fennovoima tarjoaa jätteitä Posivalle

Ydinvoiman kannatus huippulukemissa

Metalliteollisuus raivaa tietä sähköntuotantoon

FIN6:n YVA-ohjelma on valmis

> Uutisarkistoon
> Tiedotteet

 

Päivitetty 21.8.2007