|
Voimayhtiöt käynnistivät Fin6:n suunnittelun
Fortum
ja Teollisuuden Voima ovat käynnistäneet ympäristövaikutusten
arviointimenettelyn Eurajoen Olkiluodossa ja Loviisan Hästholmenilla.
Kumpikin yhtiö selvittää kuudennen reaktorin soveltumista
omille voimala-alueilleen.
Voimayhtiöiden ennustettiin käynnistävän uuden
ydinvoimalan suunnittelutyöt pian eduskuntavaalien jälkeen.
Julkisuudessa ei kuitenkaan osattu odottaa hankkeen käynnistämistä
jo ennen hallituksen muodostamista. Johtaja Tapio Kuula Fortumista
kiistää kuitenkin yhtiön tehneen vielä investointipäätöstä.
Suomen Tietotoimistolle Kuula pitää yhä mahdollisena,
että Teollisuuden Voima rakennuttaa kuudennen voimalan.
- Ydinvoimalaitoksen lupaprosessi on pitkä. Uuden laitosyksikön
sähköntuotanto voisi alkaa aikaisintaan ensi vuosikymmenen
jälkipuoliskolla, TVO:n toimitusjohtaja Pertti Simola toteaa.
Myöskään TVO ei ole vielä tehnyt lopullista
investointipäätöstä.
Tieto YVA-prosessin käynnistämisestä otettiin innokkaina
vastaan sekä Loviisassa että Eurajoella. Molemmat paikkakunnat
haluaisivat voimalan alueelleen.
- Tämän kokoluokan hankkeessa taloudelliset vaikutukset
ovat todella suuret paitsi rakentamisen myös käytön
aikana. Siihen liittyy paljon palvelualojen kehittymistä, verotuloja
ja kaikentyyppistä lumipalloefektiä. Tämä on
signaalina yleensäkin hyvä, Loviisan kaupunginjohtaja
Olavi Kaleva kertoi Suomen Tietotoimistolle.
- Ottaisimme tietenkin uuden projektin ilomielin. Se toisi nykyiselle
työlle jatkuvuutta ja investointihaluja alueen yrityksille.
Rakentamistyötä helpottaisi, kun tarvittavaa infrastruktuuria
olisi jo valmiina, uskoo yrityskehittäjä Hanna Tuominen
Rauman Seudun Kehitys -yhtiöstä. Tilaa Olkiluodon saarella
riittää. Kunta on aiemmin arvioinut, että alueelle
mahtuisi jopa kahdeksan yksikköä.
Isoa investointia ei viedä Kiinaan
Ydinenergianuorten Kari Kuusisto käväisi Loviisassa viimeksi
marraskuussa, kun paikallinen Valkon kansalaisopisto järjesti
energia-aiheisen keskustelutilaisuuden.
- Kyllä siellä paikalliset kunnallispoliitikot pääsäätöisesti
pitävät laitosta suurena etuna kunnan kannalta. Esimerkiksi
Fortumin moititut optiot ovat nostaneet voimalaitoksen johtajan
ainoana loviisalaisena yli vanhan miljoonan mummon markan vuositulojen,
Kuusisto kertoo.
- Tällaiset suuret teolliset laitokset ovat vieläpä
erittäin pitkäikäisiä, niitä ei voi siirtää
Kiinaan tai Intiaan, siksi seudulle jää vuosittain useita
miljoonia kiinteistöveroja, kunnallisveroja sekä muuta
taloudellista aktiviteettia, kun työntekijät ja muut laitoksen
myötä alueella liikkuvat asioivat kaupoissa ja muissa
alueen palveluyrityksissä. Se on siksi myös paikallista
kulttuurielämää ja vapaa-ajan toimintaa herättävä
asia, kun saadaan muuttovoittona koulutettuja ihmisiä seudulle.
YVA-menettely kestänee vuoden
Yhtiöt toimittavat kauppa- ja teollisuusministeriölle
ensin YVA- ohjelman, joka on suunnitelma tarvittavista selvityksistä
sekä arviointimenettelyn järjestämisestä. Yhtiöt
ovat arvioineet jättävänsä ohjelmansa tulevan
kesän alussa. Lopulliset arviointiselostukset sisältävät
muun muassa hankkeen ja sen vaihtoehtojen kuvaukset, selvityksen
ympäristöstä ja hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista
sekä ehdotuksia toimista, joilla ehkäistään
ja rajoitetaan haitallisia ympäristövaikutuksia.
Kauppa- ja teollisuusministeriö arvioi, että Olkiluodon
ja Loviisan YVA-menettelyt kestävät ainakin vuoden. Ympäristöselvitys
on ensimmäinen askel ydinvoiman rakentamisessa. Se on tehtävä
ennen kuin yhtiö voi jättää valtioneuvostolle
periaatepäätöshakemuksen uuden ydinvoimayksikön
rakentamisesta.
Paraikaa Olkiluotoon rakennettava viides reaktori otettaneen käyttöön
vuodenvaihteessa 2010-2011. Laitoksen sähköteho on 1600
megawattia, kuudennen voimalan on ennakoitu olevan samaa kokoluokkaa.
TVO:n
lehdistötiedote
Fortumin
lehdistötiedote
Kauppa-
ja teollisuusministeriön tiedote
|