|
Barsebäck väärässä paikassa
Toistaiseksi Ruotsissa on keskusteltu vain yhden reaktorin sulkemisesta
kerrallaan. Juutinrauman rannalla Malmön ja Helsingborgin välillä
sijaitsevan Barsebäckin ykkösreaktori suljettiin 30. marraskuuta
1999. Kakkosreaktorin purku sen sijaan on pysynyt Ruotsin hallituksen
pöydällä jo pitkään. Muiden kuin Barsebäckin
kahden reaktorin sulkemisesta ei Ruotsissa ole keskusteltu.
Tieto Ruotsin päätöksestä sulkea
Barsebäckin voimala ensi vuonna sai lämpöisen vastaanoton
Tanskassa Barsebäckin ydinvoimalasta on vain parinkymmenen
kilometrin matka Kööpenhaminaan. Kööpenhaminan
ylipormestarin mukaan Tanska on aina vastustanut voimalan sijoitusta.
Tanska tuottaa sähköstään noin
80 prosenttia kivihiilellä ja muutamia prosentteja tuulivoimalla.
Barsebäckin voimalaa vastaan on järjestetty lukuisia mielenosoituksia,
jotka 80-luvulla
keräsivät suurimmillaan 25000 osanottajaa.
Kiistely oli Helsingin Sanomien mukaan välillä
hyvinkin värikästä: ruotsalaiset uhkasivat pommittaa
Tanskaa hapansillillä, koska Tanskan hiilivoimalat saastuttavat
Juutinrauman aluetta. Tanskalaiset vastasivat ympäröimällä
voimala-alueen voimakasaromisilla tanskalaisjuustoilla.
Ruotsin radiouutiset muun muassa kysyivät keskiviikkona,
mikä tekee suomalaisesta ydinvoimasta ruotsalaista ydinvoimaa
ympäristöystävällisempää. Kansanpuolueen
energiapoliittinen asiantuntija Jan Björklund totesi Perssonin
hallituksen teeskentelevän vain tekopyhää.
Keskiviikkona budjetin vajavaiseksi jäänyttä
tekstiä selitettiin Ruotsissa sillä, että budjettiosapuolet
- kolme puoluetta - eivät päässeet tekstistä
yksimielisyyteen, kun budjetti jo oli tuotava valtiopäiville.
Vihreät kiiruhtivatkin toteamaan, että
liike vastustaa uuden kaapelin vetämistä. Elinkeinoministeri
Leif Pagrotsky ja vasemmistopuolue antoivat kuitenkin uudelle merikaapelille
tukensa.
Lue myös:
Ruotsi sulki Barsebäck
2:n
Kansa vastustaa ydinvoimasta
luopumista
Voimayhtiölle korvauksia
tuotannon menetyksistä
Ruotsi mielii ydinsähköä
Suomesta
Ruotsi kasvattaa ydinvoimatuotantoa
muissa laitoksissa
Kääntääkö
Ruotsi kelkkansa ydinvoima-asiassa
Pakkanen on Barsebäckin
kakkosreaktorin puolella
Villapaita korvaa ydinvoiman
Harrisburg käännytti
Palmen
|