|
Kansa vastustaa ydinvoimasta luopumista
Ensimmäistä kertaa useammat ruotsalaiset
tahtovat säilyttää ydinvoiman pitkällä
aikavälillä kuin lopettaa sen käytön, kertoi
Svenska Dagbladet -lehti. SOM-tutkimuslaitoksen mittauksessa 46
prosenttia vastanneista oli ydinvoiman säilyttämisen ja
34 prosenttia lopettamisen kannalla. Uusien reaktoreiden rakentamista
tahtoo 15 prosenttia.
Dagens Nyheterin ja Sifon tekemässä tutkimuksessa
luvut ovat selvästi jyrkemmät: sosiaalidemokraattien kannattajista
84 prosenttia haluaa säilyttää nykyiset voimalat
tai jopa rakentaa uusia. Ruotsin kokoomus on maan ydinvoimamyönteisin
puolue: voimasuhteet olivat 95-5. Kyselyyn osallistuneista kaikkiaan
80% oli ydinvoiman puolella, vain 16% kannatti voimaloiden alasajoa.
Erityisesti sosiaalidemokraatit ovat huolissaan työllisyydestä
ja hyvinvoinnista, jos voimaloiden sulkemiseen ryhdytään.
Barsebäckissä on kaksi kiehutusvesireaktoria,
jotka kumpikin tuottavat 600 MW nimellistehon. Laitokset on rakennettu
vuosina 1975 ja -77. Barsebäck 2 tuottaa 3.5 - 4.5 TWh vuodessa,
mikä riittää kattamaan noin kolmanneksen eteläisimmän
Ruotsin noin miljoonan asukkaan sähköntarpeesta. Voimalan
omistaa Ringhals AB, jonka takana ovat Vattenfall ja Sydkraft.
Lue myös:
Ruotsi sulki Barsebäck
2:n
Voimayhtiölle korvauksia
tuotannon menetyksistä
Ruotsi mielii ydinsähköä
Suomesta
Ruotsi kasvattaa ydinvoimatuotantoa
muissa laitoksissa
Kääntääkö
Ruotsi kelkkansa ydinvoima-asiassa
Barsebäck väärässä
paikassa
Pakkanen on Barsebäckin
kakkosreaktorin puolella
Villapaita korvaa ydinvoiman
Harrisburg käännytti
Palmen
|