|
Kuusisto A-Talkissa: edullinen perusvoima leikkaa kasvihuonepäästöjä
Yleisradion
A-Talk -ohjelmassa 26. huhtikuuta keskusteltiin Tshernobylin onnettomuuden
20-vuotispäivän hengessä ydinvoimasta. Keskustelemassa
olivat Ydinenergianuorten varapuheenjohtaja Kari Kuusisto, europarlamentaarikko
Eija-Riitta Korhola, Vihreän liiton puheenjohtaja Tarja Cronberg
ja Greenpeacen energiavastaava Harri Lammi.
Kuusisto totesi ohjelmassa, että Suomessa on haluttu vähentää
kasvihuonepäästöjä sillä, että meillä
on edullista, vakaahintaista perusvoimaa runsaasti tarjolla. Ne
leikkaavat päästöjä Suomessa.
- Me emme voi leikata Suomessa Kiinan päästöjä,
Kuusisto muistutti.
Kesäkuussa 2001hyväksytyssä energia- ja ilmastostrategiassa
oli kaksi vaihtoehtoa perusvoiman tuottamiseen: ydinvoima ja maakaasu.
Kuusisto muistutti valitun ratkaisun onnistumisesta: jos vuosituhannen
alussa olisi valittu maakaasu, oltaisiin nyt todella suurissa vaikeuksissa.
Kaasun hinta on noussut 40 prosenttia tähän mennessä,
ja tukkuhinta nousee tämän vuoden aikana 30 prosenttia.
Sähkön kulutus ja hyvinvoinnin kasvu ovat Kuusiston mukaan
aina kulkeneet käsi kädessä.
- En ole nähnyt sellaista valtiota, jossa bruttokansantuote
kasvaisi ja samaan aikaan sähkön kulutus laskisi merkittävästi.
Viime vuonna sähkön kulutus laski, koska paperitehtaat
olivat kuusi viikkoa kiinni. Suomen ja Ruotsin sähkönkulutus
per kapita on kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin Tanskassa ja Saksassa,
koska meillä on luojan kiitos raskasta teollisuutta, Kuusisto
totesi.
Puhemies Lipponen:
Ilmastosopimus ei pidä ilman kuudetta ydinvoimalaa
Uutispäivä Demarin haastattelema eduskunnan puhemies
Paavo Lipponen pitää kuudennen ydinvoimalan rakentamista
kiireellisenä. Lipponen on ilahtunut kauppa- ja teollisuusministeri
Mauri Pekkarisen ydinvoiman lisärakentamiselle myötämielisistä
lausunnoista.
- Kioton ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttaminen ilman viidettä
ydinvoimalaa ei olisi ollut mahdollista. Vuoden 2012 jälkeen
asetettavia uusia tavoitteita ei kyetä täyttämään
ilman kuudetta. Seuraava hallitus joutuu tämän kysymyksen
eteen. Viivyttelyn mahdollisuutta ei ole, eduskunnan puhemies Paavo
Lipponen sanoo Demarissa.
-
Katso A-Talk Ylen kotisivuilta.
-
Lue Lipposen haastattelu Uutispäivä Demarista.
|