|
Presidentti Halonen karttaa ydinvoimaa
Tasaallan
presidentti Tarja Halonen pitää ydinvoimaa huonona keinona
torjua ilmastonmuutosta. Halosen mukaan ydinvoima on kuin aspiriini:
nopea lääke, joka ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa pysyvästi.
The Autralian -lehden haastattelussa Halonen ottaa etäisyyttä
entiseen puolueeseensa ja työnantajaansa ja jopa eduskunnan
talousvaliokuntaan.
SDP, SAK ja talousvaliokunta ovat kaikki vähintään
säilyttämässä ydinvoiman mahdollisten keinojen
listalla. Ponnekkaimmin ydinvoiman lisärakentamista on vaatinut
SAK yhdessä Elinkeinoelämän Keskusliiton kanssa.
Eduskunnan talousvaliokunta hyväksyi kesäkuussa 2006
yksimielisesti mietinnön lähiajan energia- ja ilmastopolitiikan
linjauksista. Ottaessaan kantaa ilmastonmuutokseen, päästökauppaan
kohtuuhintaisen energian saantiin ja energiantuotannon omavaraisuuteen
talousvaliokunta piti tärkeänä, että kaikkia
keinoja voidaan käyttää parhaaseen lopputulokseen
pääsemiseksi. Mietintö oli niin yksituumainen, että
edes vihreiden Oras Tynkkynen ei kirjauttanut siihen eriävää
mielipidettä.
"Eduskunta edellyttää, että hallitus huolehtii
siitä, että energiantuotanto Suomessa pidetään
vastaisuudessakin monipuolisena ja mahdollisimman omavaraisena.
Mitään päästötöntä, vähäpäästöistä
taikka päästöjen kannalta neutraalia, kestävää
ja kustannusrakenteen kannalta kannattavaa tuotantomuotoa, myöskään
ydinvoimaa, ei saa sulkea pois, vaan kaikkia energiamuotoja tulee
arvioida yhteiskunnan kokonaisedun kannalta," talousvaliokunta
päätyi esittämään eduskunnalle.
- Jos päätä särkee, otetaan pilleri. Mutta
pitäisi olla myös kiinnostunut, miksi päätä
särkee ylipäätään, Halonen toteaa lehden
haastattelussa.
Halonen myöntää, että Ilmastonmuutosta voidaan
torjua ydinvoiman avulla, mutta ongelmana ovat Halosen mukaan ydinvoiman
kielteiset sivuvaikutukset. Ensinnäkin ydinvoiman käyttö
edellyttää turvallista yhteiskuntaa, jollaisia ei ole
kaikkialla. Toisena ongelmana on ydinjäte, joka jää
osittain tulevien sukupolvien hoidettavaksi. Lisäksi Halonen
on huolissaan ydinenergian sotilaallisesta käytöstä.
Tammikuun lopussa Halonen vieraili Intian Delhissä kestävän
kehityksen huippukokouksessa. Tuolloin Halonen ennusti Kioton sopimuksen
lisäävän ydinvoiman käyttöä maailmanlaajuisesti.
Australian ja Uuden-Seelannin vierailunsa alla Halonen myös
patisti Australiaa liittymään ilmastosopimukseen. Australia
on suunnitellut ottavansa ensimmäisen oman ydinvoimalansa käyttöön
runsaan kymmenen vuoden kuluttua.
Ei voi olla sattumaa, että presidentti Halonen tuo oman ehdottoman
kielteisen kantansa esille juuri Australian-vierailunsa yhteydessä.
Australiahan on, kuten tunnettua, maailman suurin uraanin alkuperämaa.
Jo ulkoministerinä ollessaan Halonen kantoi suurta huolta aboriginaalien
oikeuksista, joiden suhteen asiat on nyttemmin hoidettu kuntoon
monikansallisen kaivosyhtiön Rio Tinton ostettua osan kiistanalaisista
valtauksista.
-
Lue koko uutinen Australian-lehdestä
|